perjantai 13. kesäkuuta 2014

What a great day

Neljättä viikkoa viedään jo, ja viime bloggauksestaki on jo puoltoista viikkoa vierähtänyt. Yllätysvapaa meni shoppaillessa ja leffassa sekä illalla muutaman olusen merkeissä. Rahaa paloi vähän turhankin paljon, josta sitte  muutamaa päivää myöhemmin tuli melko paha köyhyysmorkkis kun kävi tiliotetta vilkaisemassa.

Morkkista lievensi puissa kiipeileminen ja Miksun syntymäpäivät perjantaina, jotka itseltä valitettavasti loppui turhan lyhyeen, kun pienessä mintussa oma sänky tuntui liian pehmoiselta. Ostettiin porukalla Miksulle yllärinä synttärikakku, jonka valitsemisessa managerimme Kelli auttoi. Coldstone ice-cream cakes, sooooooooo good!

Sunnuntaina vietettiin Anniinan kanssa aurinkoista päivää työpaikalla, tällä kertaa tosin kakadupaita vaihtui biksuihin vapaapäivän kunniaksi. Huippukivaa, vesiliukumäet on hauskempia ku muistinkaa.

Maanantaina käytii Kalaharissa henkailee kun kaikki Dellsin työntekijät pääs ilmatteeks katsastaa paikkoja. Käytiin pelaa lazer tagia, maailmanpyörässä, minigolfaamassa, temppuradalla ja 360:ssä. Ihan hauskaa oli, vaikka luulin että mesta olis vähä isompi ollu. Lazer tag oli huippua, varsinki ku olin oman eräni 2.

Tiistaina yllätysbileet, koska Stellan kanssa päästiin vähä etuajassa ja Ben&Jerryn jälkee alkoi myös bisse maistumaan, ja kamut liittyi joukkoon myöhemmin. Tänään päivä alkoi melko nihkeästi mutta kääntyi aivan mahtavaksi, kun sain luvan vaihtaa retailista lifeguardiksi! Lisäksi Kelli muuttaa naapuriin! Nyt kahden päivän vapaat, sunnuntaina vika retail vuoro ja maanantaina alkaa koulutus lifeguardiksi.

I'm so excited!


Tuosta vielä kuvapläjäys:

 Puussa

Tyttäriä synttäribileissä

Kakkua OMM

Vähä tujumpaa jellyä

Synttärisankari

How tall am I?

It is ON!

Toine sai brunaa ja toine punaa...

Huppista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti